Bändi->Selitys
| Biografia | Historia | Selitys |

Selitys

Jotkut haluavat selittää Alexanderplatzin geeniperimän, äidin sikiöajan hormoonierityksen tai varhaislapsuuden tunnesuhteiden avulla. Monista Alexanderplatzin jäsenistä tällainen syiden etsiminen tuntuu hyvin loukkaavalta, koska näissä selitysmalleissa lähdetään poikkeavuus -ajattelusta. Tärkeintä on, että Alexanderplatzin jäsenillä on vain luonnollinen halu tulla kuulluksi. Paitsi Tommilla.

Alexanderplatzin kapeissa kortteleissa raikuu ainoastaan Alexanderplatzin oma, luonnollinen, harmoninen ja paikoin jopa ylinouseva musiikki. Alexanderplatzin tyylillinen kehitys käy wieniläisklassismin ja varhaisromantiikan tapaan tehdyistä ensimmäisistä harjoitelmista kansallisromantiikan, eräänlaisen nuorklassisuuden ja ekspressionistis-impressionistisen välivaiheen kautta kohti sinfonisen ajattelun uudistamista ja kiteyttämistä tavalla, jonka merkitys on vasta nykytutkimuksen avulla avautumassa.

Musiikkinsa lisäksi yhtye on herättänyt huomiota seksuaalisuudellaan (Kipa on hetero-, Tumppe on hetero-, Markus on hetero- ja Tommi on heteroseksuaalinen).

Raitiovaunu 68 ajaa reittiä Rosenthaler Platz, Wittenau, Pohjoinen rautatieasema, Keskusparantola, Weddingplatz, Stettinin-asema, Alexanderplatz. Me olemme kulkeneet lähinnä reittiä Tryckeri-teattern, Bollstad, Lagmanstrand, Högåsa, Up on the Hill, VW-oddstock, Colorado, Alingsås, Raaseporin rauniot, Billnäs. Luemme Liksomia, Saarikoskea, Döbliniä ja aapisemme. Kuuntelemme Bradfieldiä, Pattonia, Coverdalea, Grohlia, Molkoa ja Bellamya ihot kananlihalla. Uskomme jälleensyntymiseen, paitsi ei kaikki, mutta epäilemme laitetta, joka pystyy tunnistamaan silmän liikkeistämme katseemme fokusoitumisjärjestyksen ja täten hauskalla tavalla paljastamaan olemmeko kuvista ensimmäisenä katsoneet puolipukeista naista. Juoksimme nuorena pikamatkat alle 14 sekunnin ja tältä istumalta juoksen sen vieläkin. En juoksekaan.

Nauramme, kun (rumpujen pärinää) vaimoni pyysi minua viemään hänet häämatkalle, jonnekin missä hän ei ole ennen ollut ja ehdotin keittiötä. (Jälkikäteen) Kun hän soundcheckin jälkeen ja ennen keikkaa ajoittuvalla tunnin (60 minuutin) aikajaksolla, käy vain kotonaan tekemässä autoonsa moottoriremontin ja katsomassa Kymppitonnia. Ja kun hän maksaa itsensä sisälle keikkapaikkaan. Nauramme hänen kanssaan. Ja Tommille.

Tiedostavuuden ja naiviuden rajamailla on harmaa vyöhyke. Tällä harmaalla alueella pienikin horjahdus sivuun aiheuttaa poskien pintaverenkierron äkkinäistä lisääntymistä. Välillä pelkästään alueella kävely, näyttää vedenhakijan epävarmalta hapuilulta sakaramiinoitetulla maantiellä kymmenen vuotta sisällissodan jälkeen. Tiedämme, ettemme saisi olla täällä, mutta jokin siinä meitä kiehtoo. Antakaa se meille anteeksi, niin kuin vanhemmat antavat anteeksi omenavarkaissa käyneille lapsilleen. Jokainen on joskus ollut sellainen.

Mutta nyt on totinen paikka. On tullut taas uusi idea ja uudet sanoitukset. Ryhtyvät opettelemaan sointuja ja komppia. Tulee paljon ehdotuksia ja ilmapiiri on innostunut. Tässä on paljon latausta ja voimaa. Sen oikein tuntee soittaessaan. Yleisö hakeutuu turvallisiin paikkoihin; seinän viereen, pöytien taakse, miksauspöydän läheisyyteen, puuskaisten käsiensä taakse. Korvia höristellään ja katseet nousevat, mistä ne laulavat, ovatko ne tosissaan, uskallanko minä tunnustaa tämän? Joku tanssii jo, taaempana nyökkäillään hyväksyneesti. Hiki valuu silmille ja tiedämme että nyt hengitätte samaan tahtiin kanssamme.

Tämä on maailmankaikkeuden hienoin hetki.